Kolme kotia

Harakalla nimeltä Oiva oli komea pesä. Oiva oli huhkinut kovasti saadakseen pesästään mahdollisimman suuren ja komean, sillä se oli palavasti ihastunut erääseen harakkaneiti Huttuseen ja toivoi, että Huttunen suostuisi jäämään sen rakentamaan pesään kesäksi, kunhan palaisi talven mittaiselta lomamatkaltaan.

Oiva oli lentänyt moneen kertaan naapurikylän pajulehtoon, josta sai parhaat ja taipuisimmat oksat pesänrakentamiseen. Lisäksi se oli hakenut tilkkeeksi naavaa kaukaa suurista syvällä vanhan metsän siimeksessä kasvavista männyistä. Oli sanomattakin selvää, että Oiva oli erittäin ylpeä pienestä kodistaan.

Pesä sijaitsi erään pienen mökin pihan perukoilla. Mökissä asui yksinäinen köyhä vanha muori, joka antoi Oivan pesiä pihansa rajoilla, vaikka kylän kaikki muut asukkaat tapasivat tuhota kaikki löytämänsä harakanpesät. Toisinaan muori jopa jätti Oivalle jopa ruoantähteitä tai tuoretta leipää takapihalleen. Kaiken kaikkiaan muorin ja harakan yhteiselo kävi sopuisasti.

Eräänä päivänä muori sai vieraan. Oiva näki pesästään, miten kiiltelevä ärhäkänpunainen urheiluauto mateli kuoppaista metsätietä pitkin mökin pihalle. Autosta astui ulos nuori mies, jolla oli tyylikkäät vaatteet.

Oiva oli nähnyt miehen ennenkin, ja tiesi, että siinä oli muorin ainoa lapsenlapsi. Ja Oiva tiesi myös, että mies oli varsinainen hulttio, jolla oli aina pahat mielessä.

Oiva lennähti mökin ikkunalaudalle katselemaan, mitä tapahtuisi, ja pian se näki, miten mies kompastui keskelle lattiaa jätettyyn ämpäriin, joka oli täynnä vettä. Ämpäri kaatui ja vedet levisivät pitkin lattiaa.

Muori säntäsi kuivaamaan lattiaansa, ja sitä katsellessana mies kysyi, miksi ämpäri oli ollut siinä, missä oli.

"Koska katto vuotaa," vastasi muori. "Minulla ei ole varaa korjauttaa sitä, mutta huomenna lähden kaupunkiin, ja myyn vanhan kultaisen taskukelloni. Rahalla korjaan katon."

"Jahas," mies totesi ja odotti, että muori keskittyisi kuivaamaan lattiaa.

Sitten Oiva näki, miten mies livahti muorin kamariin, työnsi nopeasti yöpöydälle jätetyn kellon taskuunsa ja meni sitten auttamaan muoria teennäisen maireasti hymyillen.

Muori huomasi kellon puuttumisen vasta seuraavana päivänä. Hän oli jo sitonut huivin päähänsä ja kaivanut komerosta kävelykenkänsä, ja hänen piti vain ottaa kello mukaansa, mutta kellopa ei ollutkaan siellä, minne hän oli sen jättänyt.

Muori oli hetken niin kauhuissaan, ettei tiennyt, mitä ajatella. Sitten hän huomasi avoimen ikkunan. "Se pahuksen harakka. Se on varmasti varastanut kellon!" hän sanoi. Kaikkihan tiesivät, että harakoilla oli tapana varastella kiiltäviä esineitä.

Muori meni ulos, nappasi käteensä luudan ja meni suoraan Oivan pesän luokse pihan perälle. Yhdellä luudan tökkäyksellä hän pudotti pesän puusta ja polki sen palasiksi. Hän oli hieman ymmällään, kun ei löytänyt kultakelloaan. "Se on varmasti vain vienyt kelloni piiloon jonnekin muualle. Nyt sillä ei ainakaan ole enää pesää pihallani," hän mutisi, ja meni takaisin mökkiinsä.

Oiva katseli lohduttomana hajonnutta pesäänsä viereisen koivun oksalta. Oksat olivat katkeilleet ja naava murentunut niin, ettei pesää saisi enää parhaallakaan taidolla koottua yhteen.

Vuodatettuaan muutaman katkeran kyyneleen, Oiva lähti etsimään itselleen uutta pesäpaikkaa ja rakennusmateriaalia. Sillä ei olisi enää aikaa rakentaa samanlaista pesää. Se toivoi, että saisi edes jotain aikaiseksi, jotta Huttunen voisi edes harkita munien hautomista sen kanssa.

Oiva lenteli aikansa, kunnes sattoi pienelle joelle, jonne majava oli rakentanut padon, ja se huomasi, että majava oli käyttänyt hyvin laadukkaita oksia patoa kyhätessään.

"En saa ikinä tarpeeksi oksia kokoon muualta siihen mennessä, kun Huttunen palaa matkaltaan," Oiva ajatteli. "Pato on iso, eikä majavaa varmaankaan haittaa, vaikka otankin tuosta vähän."

Oiva odotti yöhön asti, sillä se ei halunnut majavan huomaavan puuhiaan. Se ei uskonut, että majava ymmärtäisi sen hätää tai suostuisi lainaamaan yhtäkään oksaa. "Onhan se tiedossa, että harakat varastelevat," kaikki sanoivat, ja Oiva oli niin kyllästynyt muiden ennakkoluuloihin, ettei se enää jaksanut välittää.

Oiva jäi katselemaan, miten majava uiskenteli purossa, ja haali kärsivällisen ahkerana lisää rakennusaineita patoonsa, joka olikin jo kasvanut melko suureksi.

Kun padon sisältä alkoi kuulua kuorsausta, Oiva nappasi kynsiinsä aimo nipun risuja, ja kuljetti ne puuhun, jossa oli pesinyt joskus vuosia sitten. Se haki lisää oksia vielä kaksi kertaa, ja aloitti sitten pesän punomisen, ja aamuun mennessä se oli kuin olikin saanut rakennettua itselleen uuden kodin.

Aamulla majava nimeltä Maisa heräsi siihen, että se rakas pato romahti.

Maisa oli juuri nähnyt unta ahmasta. Toisinaan ahmat tulivat hajottamaan majavien patoja, sillä ahmat saattoivat saada päähänsä aivan mitä tahansa. Maisa oli kerran kuullut ahmasta, joka oli yrittänyt pistellä moottorisahan poskeensa. Oli miten oli, ahmoja kannatti aina varoa.

Unessa ahman suuri käpälä työntyi sisälle patoon, ja herätessään romahtaneesta padostaan, Maisa yhä puoliksi unissaan huusi: "Pelastuveneet vesille! Jättäkää pato! Veneisiin! Veneisiin!"

Sitten uni hälveni, ja Maisa huomasi istuvansa romahtaneessa padossa. Katosta oli jäljellä enää muutama surkea risu, ja padon liitoksien hajottua suuri osa padosta oli kellunut virran mukana tiehensä.

Maisa kaivautui ulos romahtaneesta kodistaan, ja katseli hetken hävitystä. Oli selvää, ettei sekalainen kasa puita, risuja ja kiviä muistuttanut enää minkänlaista järjellistä rakennelmaa.

Masentuneena Maisa söi aamiaiseksi hieman puron rannalla kasvavien koivujen kuorta, ja lähti sitten kulkemaan puroa pitkin kohti yläjuoksua, jos se vaikka löytäisi sopivan paikan uudelle padolle, sillä vanhan lähiympäristössä ei enää ollut tarpeeksi rakennusaineita.

Maisa vaelsi koko päivän puron rantaa pitkin, mutta sopivaa paikkaa ei tuntunut löytyvän, ja illan tullen se oli aivan väsyksissä ja onneton. Missään ei näyttänyt olevan edes yhden yhtä suojaista koloa, johon se olisi voinut vetäytyä yöksi.

Kun purosta alkoi nousta usvaa, ja ilma viilentyä illan muuttuessa yöksi, Maisa saapui muorin mökin pihalle. 

Se pysähtyi, ja jäi kököttämään hetkeksi tontin reunoilla marjapensaiden suojissa. Hirsimökki toi padon sen mieleen, mutta rakennelma oli hyvin suuri, eikä sitä oltu rakennettu veteen.

Mökistä leijaili ulos tuoreen leivän tuoksu, sillä oli sunnuntai, ja sunnuntaisin muori leipoi ruisleipää koko viikoksi itselleen ja muutaman kilometrin päässä asuvalle vanhalle Olga-mummolle, joka oli niin huonossa kunnossa, ettei itse päässyt enää kauppa-autolle.

Maisa kipitti pihan poikki mökille. Se kiersi mökkiä, kunnes löysi avoimen ikkunan.

Muori paistoi leivät vanhanaikaisessa suuressa kivisessä leivinuunissa, joka lämmitti äkkiä koko mökin lähes sietämättömän kuumaksi, ja hänen oli pidettävä kaikkia ikkunoita auki aina leipoessaan. Tavallisesti hän piti oveakin avoinna, mutta nyt hän pelkäsi, että harakka tulisi sisään ja varastaisi myös vanhan kultaisen kaulanauhan, jonka hän oli kaivanut esille.

Kaulanauha oli hänen oman äitinsä vanha, ja vaikka se ei ollut yhtä arvokas kuin kultakello, hän uskoi saavansa sen myytyään sellaiseen hintaan, että voisi ostaa edes hieman muovia, jolla katon pahimmat vuotokohdat saisi tukittua.

Maisa työnsi kuononsa ikkunasta sisälle, ja haisteli ilmaa. Leipä tuoksui herkulliselta. Se näki keittiön pöydällä kasan yhä höyryäviä leipomuksia, eikä voinut vastustaa kiusausta, vaan livahti sisään, kävi nappaamassa yhden leivän ja kipitti muorin vaatekomeron alle piiloon.

Leivän kuori oli kova, mutta majavilla on kovat hampaat, jotka ovat sopeutuneet järsimään puuta.

Leipä oli herkullista. Maisa söi sitä niin paljon kun jaksoi, ja käpertyi sitten nukkumaan komeron alle kertyneiden parittomien sukkien sekaan.

Seuraavana aamuna, kun muori lähti viemään leipiä Olga-mummolle, Maisa uskaltautui komeron alta tutkimaan mökkiä.

Maisa huomasi, että mökki oli koottu mäntyhirsistä. "Jos minulla olisi edes muutama tuollainen hirsi, saisin nopeasti uuden padon kasaan," se tuumi itsekseen. "Ei muoria varmaankaan haittaa, jos otan muutaman. Hirsiä on niin paljon, että niitä riittää meille molemmille."

Maisa ryhtyi heti toimeen. Se kiipesi seinää pitkin ylös ja kävi kurkihirren kimppuun. Se piti kiirettä, koska muori saattaisi palata minä hetken hyvänsä, ja pian kurkihirsi jo katkesi, ja rysähti keskelle mökkiä, ja iski säpäleiksi muorin ruokapöydän ja vanhan vuodesohvan.

Sitten Maisa tunsi, miten koko mökki alkoi vavahdella. Se pääsi hädin tuskin ulos ennen kuin koko katto romahti. Jos se ei olisi ollut niin kokenut rakentaja, se olisi varmasti litystynyt hirsien alle.

Kun muori palasi, hän ei ensin ollut uskoa silmiään. Hänen kaunis mökkinsä oli muuttunut raunioiksi. Ovikin oli kaatunut ja ikkunat pirstoutuneet. Seinät seisoivat vielä pystyssä, mutta muuten mökki oli tuhoutunut.

Juuri silloin Oiva-harakka lensi paikalle. Muorilla oli ollut tapana jättää uunissa palaneita leivänkappaleita Oivan syötäväksi pihan perälle, ja Oiva oli ajatellut, että muori oli kenties jo heltynyt.

Muori huomasi harakan ja majavan pihallaan, ja muisti, että Olga-mummo oli vanhoina aikoina ollut noita, joka osasi puhua eläinten kanssa. Muori arveli, että eläimet olivat kenties nähneet, mitä mökille oli tapahtunut.

Muori houkutteli Maisan tyhjään leipäkoriin ja hyppäsi taas vanhan kitisevän polkupyöränsä selkään. Oiva seurasi heitä toivoen, että saisi vielä sinä päivänä maistaa muorin leipomaa herkkuleipää.

Olga-mummo keitti ensin kaikille yrttiteetä. Hän antoi muorille kupin, majavalle pienen vadin ja harakalle vanhan mukin.

Kun tee oli juotu, Olga-mummo alkoi puhua eläinten kanssa. Hän osasi raakkua kuin harakka, ja Oiva selitti, miten oli yrittänyt tehdä vaikutuksen Huttuseen, ja miten oli nähnyt miehen varastavan kultakellon. Sitten hän kertoi, miten oli aikonut viedä vain vähän risuja majavan padosta.

Seuraavaksi muori puhui majavan kanssa, ja Maisa kertoi, miten sen pato oli romahtanut, ja miten se oli tarvinnut suojan yöksi, eikä se ollut ymmärtänyt, että muorin mökki tuhoutuisi, jos kurkihirren katkaisisi.

Lopulta kävi niin, että muorin hulttiomainen aikuinen lapsenlapsi joutui rakentamaan uuden mökin vanhan paikalle.

Muori piti huolen, että Maisa sai varmasti tarpeeksi vanhoja hirsiä uuteen patoonsa. Lisäksi muori nikkaroi itse Oivalle koko pitäjän komeimman linnunpöntön, ja ripusti sen puuhun, jossa Oivan entinen pesä oli ollut ennen kuin muori oli tuhonnut sen luullessaan Oivaa varkaaksi.

Kun Huttunen palasi matkaltaan, Oiva näytti sille pesänsä varmana siitä, että Huttunen tahtoisi muuttaa sinne, mutta Huttunenpa vain nakkeli niskojaan ja lensi tiehensä.

Oiva oli hetken aikaa hyvin surullinen, mutta jo seuraavana päivänä se oli vain helpottunut. Kuka nyt haluaisi jakaa pesän Huttusen kaltaisen nirppanokan kanssa? Se arveli, että elämä Huttusen kanssa olisi lopulta ollut aivan liian hankalaa.

Maisa rakensi padon, jollaista ei oltu ennen nähty. Se asui padossa koko loppuelämänsä tyytyväisenä, ja muori toi sille ison kasan leipää joka viikko.

Muista sinäkin aina, että kun epäonni kohtaa sinua, älä koskaan pane vahinkoa kiertämään, sillä se saattaa palata luoksesi yllättävällä tavalla.