Prinssi ja puhuva sydän

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
HUOM! Tarina sisältää viittauksia väkivaltaan, joskin sitä esiintyy huomattavasti enemmän esim. useissa Disneyn piirretyissä.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Erästä valtakuntaa, joka sijaitsi kaukana täältä, hallitsi lujalla kädellä vanha kuningas. Kuningas oli johtanut valtakuntaansa jo kolmekymmentä vuotta, ja hän alkoi tuntea itsensä väsyneeksi ja valmiiksi luovuttamaan paikkansa seuraajalleen. Hän tiesi, ettei jaksaisi enää montaakaan vuotta, joten hän kutsui luokseen esikoisensa ja kruununperillisensä prinssi Areksen.

"Poikani Ares. Sinun on aika oppia, miten valtakuntaa hallitaan," kuningas sanoi.

Ares vain nyökkäsi hiljaa.

Kuningas katseli poikaansa hieman huolissaan. Hän oli aina epäröinyt pojan suhteen, sillä prinssi oli syntynyt rinnassaan puhuva sydän, ja niinpä tämä oli kenties liian hellämielinen kuninkaaksi.

Kuningas nousi istuimeltaan, ja käski Areksen seurata.

He laskeutuivat pitkiä portaita pitkin linnan mustimpiin tyrmiin, joihin päivä ei paistanut koskaan. Seinille oli ripustettu lyhtyjä, joiden valo oli himmeä, ja loi pitkiä varjoja seinille.

Kuningas pysähtyi ensimmäisen vankikopin eteen. "Poikani, katso. Tämä mies on varas, ja siksi hänet on tuomittu tyrmään loppuiäkseen."

Ares katsoi miestä, joka oli laiha ja likainen. Ja silloin hänen sydämensä puhkesi puhumaan: "Tämä mies myi satonsa ja maantierosvot varastivat tuoton. Hänen perheensä olisi nääntynyt nälkään, ellei hän olisi varastanut heille leipää torilta."

Prinssi purskahti itkuun myötätunnosta.

"Tyhmä poika!" kuningas raivostui. "Sinusta ei ole kuninkaaksi! Häivy silmistäni!"

Prinssi Ares pakeni tyrmistä kamariinsa sydän hakaten.

Mainittakoon, että prinssin huone oli täynnä tyhjiä lintuhäkkejä, sillä hän oli elämänsä aikana saanut lahjaksi useita laululintuja ja puhuvia korppeja, mutta hänen sydämensä oli käskenyt päästää ne vapaaksi, ja niin hän oli tehnyt.

Kuningas mietti illalla päänsä puhki, miten saisi prinssin sydämen kovetettua, sillä kukaan niin lempeä ei voisi varmasti olla hyvä kuningas.

Aamulla kuningas kutsui taas pojan luokseen.

Prinssi näki kuninkaan pitelevän kädessään miekkaa.

"Poikani, annan sinulle tehtävän. Jos suoriudut siitä, sinusta tulee kuningas minun jälkeeni, mutta jos epäonnistut, tuomitsen sinut maanpakoon. Tässä on sinulle miekka. Mene ja surmaa Laulavassa metsässä asuva noita."

Ares otti miekan, ja ripusti sen vyölleen. Suruissaan hän satuloi hevosensa, ja lähti ratsastamaan kohti Laulavaa metsää.

Hänen saapuessaan Laulavaan metsään johtavalle tielle, hän huomasi yhtäkkiä, että puihin hänen ympärilleen kerääntyi sadoittain lintuja, jotka lauloivat ja sirkuttivat. Joukossa oli myös puhuvia korppeja ja yksi punainen papukaija. Prinssi ymmärsi pian, että siinä olivat kaikki linnut, jotka hän oli koskaan päästänyt vapaaksi, ja joukossa oli myös villejä satakieliä, joista metsä oli saanut nimensä. Ne olivat liittyneet parveksi, ja tulleet katsomaan poikaa.

Linnut seurasivat prinssi Aresta syvälle metsään iloisesti liverrellen.

Noidan mökki oli pieni turvemaja, jonka katolla kasvoi heinää.

Linnut hiljenivät, kun prinssi laskeutui hevosensa selästä, paljasti miekkansa ja koputti ovelle.

Vastausta ei kuulunut, joten prinssi meni kutsumatta sisään.

Majan hämärässä prinssi erotti kapealla vuoteella makaavan hahmon. Hän lähestyi vuodetta, ja säikähti, sillä vuoteella makaavan naisen kasvot olivat niin hirvittävän rumat. Noita katseli prinssiä samein silmin, ja prinssi huomasi, että nainen kärsi kovasta kuumeesta, eikä jaksanut nousta tai edes nostaa päätään.

Prinssi kohotti miekkansa, mutta sitten hänen sydämensä sanoi: "Tämä nainen syntyi niin rumana, että hänen äitinsä hylkäsi hänet metsään. Hänet kasvatti sirkuksesta karannut puhuva karhu, joka viime kuussa eksyi liian lähelle metsän laitaa, ja ihmiset tappoivat sen. Hän on surusta sairas."

Prinssi työnsi miekkansa takaisin huotraan, ja kyyneleet valuivat taas hänen poskilleen. "Älä pelkää," hän sanoi noidalle. "Minä autan sinua."

Ja seuraavat kymmenen päivää prinssi asui noidan mökissä. Hän keitti lääkejuomia ja ruokki noitaa, kunnes tämän kuume laski.

Noidan parannuttua prinssi valjasti taas hevosensa, mutta ennen kuin hän ehti lähteä, noita tuli hänen luokseen, ja kysyi: "Minne olet matkalla?"

"Maanpakoon. Koska en voi surmata sinua, minä en voi mennä takaisin kotiin," prinssi vastasi. "Kenties perustan uuden valtakunnan jonnekin."

"Sitten minä tulen mukaasi," noita sanoi.

Niin prinssi ja noita lähtivät Laulavasta metsästä, ja kaikki metsän linnut seurasivat heitä jättäen Laulavan metsän tyhjäksi, ja sen jälkeen sitä kutsuttiin Hiljaiseksi metsäksi.

Viiden matkapäivän jälkeen he saapuivat suuren meren rannalle, ja kohtasivat surullisen näyn.

Valaanpyyntialus oli ahdistanut kaksi raidallista kissavalasta rannalle. Toinen niistä oli valtavan suuri, ja sillä oli lempeät silmät, jotka olivat kuitenkin täynnä hätää. Sen pyrstöön oli takertunut keihäs.

Toinen valas oli pieni, vasta poikanen. Se äänteli hädissään maatessaan kaukana vedenrajasta.

Prinssi huomasi, että suurempi valas oli poikasen äiti, ja se oli varmasti syöksynyt lapsensa perässä rannalle. Hän näki valaanpyyntialuksen lähestyvän rantaa, ja laivan partaalla oli rivi valaanpyytäjiä keihäät ojossa. 

Hänen sydämensä huusi tuskissaan, ja painoi hänen rintaansa niin, että hän oli luhistua.

"Mitä minä voin tehdä?" hän kysyi, ja silloin sadat linnut, jotka edelleen seurasivat häntä, lensivät merelle, riistivät ylivoimallaan keihäät valaanpyytäjien käsistä ja heittivät heidät yli laidan. Silloin osa heistä ymmärsi, mitä he olivat tekemässä, ja huusivat linnuille: "Viekää meidät rantaan, jotta voimme työntää valaat takaisin mereen!"

Linnut nostivat merestä kaksitoista miestä, ja kuljettivat heidät rantaan, ja yhdessä lintujen, noidan ja prinssin kanssa he työnsivät valaat veteen ja irrottivat keihään suuren emovalaan pyrstöstä.

Prinssi ja hänen sydämensä nauroivat riemuissaan nähdessään, miten mereen päässeet valaat ilakoivat. Ne suihkuttivat vettä korkealle ilmaan ja polskuttivat pyrstöillään.

Kaksitoista valaanpyytäjää päättivät seurata prinssiä, noitaa ja lintuja, sillä he eivät enää voineet pyytää valaita, eikä heillä siten ollut enää ammattia, ja niin seurue kasvoi.

Prinssi, linnut, noita ja valaanpyytäjät sattuivat matkallaan ohittamaan erään kaupungin, ja he näkivät, miten kaupungin portista marssi ensin ulos viisi rauhanvartijaa, jotka taluttivat resuista naista, jonka kädet oli kahlittu yhteen. Nainen hoiperteli ja siristeli silmiään, sillä hänet oli juuri tuotu ulos auringonpaisteeseen tyrmän pimeydestä.

Naisen ja rauhanvartijoiden perässä kaupungin portista tunki ulos sekalainen väkijoukko, joka huuteli sellaisia törkeyksiä vartijoiden keskellä kävelevälle naiselle, että niitä ei tohdi toistaa tässä.

Prinssi nousi hevosensa selkään, ja ratsasti joukon edelle. "Seis!" hän huusi rauhavartijoille, ja nämä tottelivat nähdessään kuninkaalliset tunnukset prinssin vaatteissa. "Mihin te viette häntä, ja miksi?"

"Tässä on kansankiihottaja," yksi vartijoista sanoi, ja tönäisi naista niin, että tämä kaatui. Toinen vartija potkaisi naista ja repi tämän väkivalloin takaisin jaloilleen.

"Mitä hän on tehnyt?" prinssi kysyi.

"Hän on levitellyt ilkeitä valeita kuninkaasta," vastasivat.

"Haluan kuulla, mitä hän on puhunut," prinssi sanoi.

Vartijat virnistelivät, ja käskivät naisen puhua.

Nainen veti henkeä. "Kuningas on epäoikeudenmukainen hallitsija," nainen sanoi pitäen leukansa pystyssä. "Kansa köyhtyy köyhtymistään, ja kuninkaan nimittämän rauhanvartijat toimivat täysin mielivaltaisesti."

"Se on totta," prinssi ja hänen sydämensä sanoivat yhteen ääneen. Hän käski vartijoiden vapauttaa naisen, ja nämä tottelivat, sillä tieto prinssin tuomitsemisesta maanpakoon ei ollut vielä levinnyt kaupunkiin. Väkijoukko ja vartijat palasivat pettyneinä kaupunkiin.

"Jos lähdet mukaani, sinusta tulee neuvonantajani," prinssi sanoi naiselle, ja tämä suostui.

Pikkuhiljaa prinssiä seuraava joukko kasvoi. Heidän seuraansa liittyi koko ajan lisää ihmisiä heidän kulkiessaan kylien ja kaupunkien ohi kohti valtakunnan rajaa. Matkalla sattui kaikenlaista, mutta prinssi ratkoi kaikki ongelmat sydäntään kuunnellen.

Lopulta he pääsivät tutkimattomaan maahan, jota kukaan ei omistanut. He rakensivat sinne itselleen kaupungin ja muokkasivat maata pelloiksi. Prinssi ei antanut rakentaa itselleen linnaa, vaan hän asui samanlaisessa asumuksessa kuin kaupungin köyhin perhe.

Uusi valtakunta ei kasvanut lopulta kovin suureksi, ja sitä jouduttiin siirtämään moneen kertaan, sillä niin monet tahtoivat vimmoissaan tuhota sen, mutta prinssi Ares, josta oli tullut kuningas, ei halunnut ryhtyä sotaan. Niinpä hänestä tuli kiertolaisten kuningas, ja johtaessaan kansaansa paikasta toiseen, hän otti opikseen kaikesta näkemästään, ja hänestä tuli hyvin viisas.

Kun kuningas Areksesta aika jätti, valtaistuimelle hänen tyttärensä, jolla myös oli puhuva sydän.

Sen pituinen se.